Liikkuva lankakerä

Julkaistu: 08.11.17 · Kategoria: Blogi

Tässä villalankamakupala Kepeli-ohjaajakoulutuksesta 7.11. Lisää makupaloja tulossa blogiin pian!

Monissa tutkimuksissa on todettu, että kieli kehittyy parhaiten vuorovaikutuksessa muiden kielenpuhujien kanssa. Kielitaito ei siis kehity (pelkästään) ohjaajan monologia kuunnellen, taululta sanoja omaan vihkoon kopioiden tai kirjoja lukien. Jos haluaa ryhmän oppivan suomea, ohjaajan tulee rohkaista jokaista puhumaan ja aktivoida eri tavoin ryhmässä jo olemassa olevaa kielitaitoa.

Kepeli-ohjaajakoulutuksen ensimmäisessä päivässä 7.11. osanottajat ideoivat mahtavia toiminnallisia harjoitteita, jotka aktivoivat osallistujia sekä toimimaan että puhumaan. Kun kielenoppija tekee jotakin samalla, kun hän puhuu, voidaan purkaa puhumiseen liittyvää jännitystä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa ammutaan seinällä olevia sanalappuja, oppija jännittääkin (positiivisella tavalla) enemmän sitä, osuuko seinällä olevaan sanamaalitauluun kuin sitä, osaako sanoa maalitaulussa olevan sanan oikein. Samalla toiminta aktivoi aivoja monipuolisesti, niin että sanatkin jäävät paremmin mieleen. Kepeli-ohjaajakoulutuksessa ryhmät keksivät harjoitteita, joissa koko ryhmä auttaa toisiaan onnistumaan.

Eräs ryhmä osoitti upeasti, miten lankakerä voi yhdistää ryhmää. Tilanteen aluksi ryhmässä opeteltiin nimet heittämällä lankakerää piirissä niin, että jokainen otti langasta kiinni. Kun kaikki olivat sanoneet nimensä ja lankakerä muodosti ristikon piirin keskelle, kerä pyöriteltiin kasaan päinvastaisessa järjestyksessä heittämällä kerä sille, jolta sen ensimmäisen kierroksen aikana itse sai. Sen jälkeen ryhmä muodosti jonon pitämällä langasta kiinni ja eteni jonossa niin, että jokainen sai vuorotellen päättää, mitä eläintä ryhmäläiset matkivat ja miten tuo eläin eteni. Yksi siis päätti etenemistavan, ja koko ryhmä teki ja toisti perässä, esim. karhu hyökkää (hyökätään ja muristaan), sammakko hyppii (koko ryhmä hyppii) jne. Puhumisen kynnystä madalsi se, että kaikki olivat koko ajan liikkeessä ja tekivät yhdessä samaa asiaa.

Villalanka sitoi ryhmän yhteen, niin että senkin jälkeen, kun lankakerästä oli luovuttu, oli ryhmän jäsenten välille jäänyt ”näkymätön lanka”. Kuulumme yhteen ja olemme ryhmä!

Eveliina Korpela, suomen kielen opettaja ja Kepeli-aktiivi