Yksittäisistä harjoitteista toimintakulttuurin muutokseen

Kepelissä on huomattu, että toiminnallisten harjoitteiden kokeilu työyhteisössä voi vähitellen johtaa jopa kokonaiseen toimintakulttuurin muutokseen. Tässä blogitekstissä Päivi Rahmel pohtii, miten uusien työtapojen kokeilu voi parhaimmillaan synnyttää intensiivisen oppimisprosessin.

Jotta toiminnallisuuden aarteet voisivat palvella oppijoita parhaiten, Kepeli-hankkeessa on panostettu ohjaajien ohjaustaidon kehittämiseen ja uusien menetelmien yhteiskehittelyyn. Jokaisen uuden asian äärellä on tärkeää oppia askel askeleelta ja kehittyä vaihe vaiheelta yhä taitavammaksi soveltajaksi. Oppimisen tekee turvalliseksi se, että kokeneiden ohjaajien tuki on tavalla tai toisella matkassa mukana.

Toiminnallisten työtapojen oppiminen alkaa yksittäisten harjoitteiden kokeilusta, mikä tuo iloa ja elävyyttä oppimiseen. Yksittäiset harjoitteet palvelevat, vaikka niitä käytettäisiin vain välipaloina muun työskentelyn ohessa. Kokemuksen myötä erillisten harjoitteiden ohjaamisesta muodostuu kokemuksellisen oppimisen kokonaisuuksia, ja vähitellen ajattelutavat ja arjen käytänteet muuttuvat niin, että koko ryhmä otetaan mukaan toimintaan.

Käsitys oppimisesta muuttuu

”Ennen tieto jaettiin luennoimalla, nykyään kaikki osallistuvat asioiden käsittelyyn yhdessä ja asioita tutkitaan kuvittamalla, näyttelemällä tai pelaamalla.”

Muutamassa Kepelin kumppaniorganisaatiossa toiminnallisuudesta innostuttiin niin paljon, että hankkeessa mukana olleet antautuivat intensiiviseen kokeilu- ja oppimisprosessiin. Työntekijät alkoivat harjoitella ja jopa opiskella työnsä ohella systemaattisesti uutta asiaa. Sen seurauksena toimijat havahtuivat huomaamaan, että olivat muuttaneet koko työotteensa monin tavoin toiminnallisemmaksi. ”Ennen tieto jaettiin luennoimalla, nykyään kaikki osallistuvat asioiden käsittelyyn yhdessä ja asioita tutkitaan kuvittamalla, näyttelemällä tai pelaamalla”, kuvasi eräs toimintakulttuurin muutosta.

Muutos näkyy käytännössä

Kepeli-hankkeen kumppaneiden yhteisissä arviointikeskusteluissa tuli ilmi, että jo aiemminkin yhteisöllisyyttä arvostanut kulttuuri oli kehittynyt entistä osallistavammaksi ja toiminnallisemmaksi, mikä näkyi lähes kaikessa asiakastyössä. Osallistavat käytänteet olivat esimerkiksi muuttaneet vertaisryhmätoiminnan luentopainotteiset tilanteet yhteistoiminnallisiksi ja osin draamallisiksi. Arvioinnissa huomattiin myös, että jopa fyysisten tilojen käyttötapoja oli tiedostamatta muutettu yhteisemmiksi esimerkiksi niin, että työntekijät ja asiakkaat söivät yhteisissä tiloissa, ja yhteisestä tilasta oli tullut toiminnan tasa-arvoinen hermokeskus.

Näkyvä muutos toimintakulttuurissa oli myös osallistujien ottaminen mukaan ohjelmavastuuseen ja toiminnan ohjaamiseen yhdessä työntekijöiden kanssa. Niin työntekijät kuin asiakkaatkin alkoivat myös itse tehdä toiminnallisia harjoitteita: he eivät turvautuneet vain ulkopuolisilta saamiinsa valmiisiin materiaaleihin, vaan tekivät niitä itse, omista lähtökohdistaan käsin muillekin hyödynnettäviksi.

Miten innostus syntyy ja muutos mahdollistuu?

Muutoksen mahdollisuus liittyy luottamuksen syntymiseen. Luottamuksen syntyyn ja rakentumiseen vaikuttavat ainakin seuraavat tekijät:
1) miten yksilö näkee itsensä ja kokee tulevansa nähdyksi,
2) miten yksilö uskoo jonkin uuden hyödyttävän itseään, yhteisöään ja kohderyhmäänsä,
3) miten yksilö ja yhteisö uskovat omien taitojensa riittävän ja taipumustensa sopivan uuteen toimintaan,
4) miten yksilö ja yhteisö sallivat keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä,
5) miten yhteisö kokonaisuudessaan alkaa luottaa uusiin ideoihin,
6) miten mahdollistetaan sopivat resurssit,
7) miten dialogiseksi toiminta rakentuu sekä
8) miten tunnistetaan ja arvioidaan tehtyä työtä.

Arviointi innostaa kehittymään

Hanketoimijoiden myötä osaamista voidaan jakaa ja synnyttää vastavuoroisia yhteiskehittelyn prosesseja. Ulkopuolinen voi joskus nähdä ja tehdä näkyväksi uudella tavalla sitä arvokasta työtä, jota on jo tehty. Hän voi kannustaa, arvostaa ja kirkastaa organisaatiossa tehtyä työtä. Yhteinen keskustelu voi nostaa laadulliset muutokset näkyviin sellaisella tavalla, jota on vaikea tavoittaa määrällisten mittareiden kautta. Tällainen kvalitatiivinen arviointi tuottaa nähdyksi tulemisen kokemusta ja on voimakas innostaja ja muutokseen kutsuva voima.

Toistemme työn arvostaminen, näkeminen ja näkyväksi tekeminen on hyvä haaste meille kaikille maahanmuuttajien kanssa työskenteleville. Toistemme työtä näkemällä kannustamme toisiamme kehittymään ja luomaan uutta. Jatketaan uuden luomista myös Kepelissä kehitettyjen työtapojen kautta!

Päivi Rahmel
Lehtori ja Kepeli-aktiivi
Metropolia AMK