Kielenopettaja roolien ristiaallokossa

Tämä juttu on julkaistu alun perin Suomenopettajat-lehden numerossa 3/2017 

Kielenopettaja, pedagogi, erityisopettaja, mentori, draamakasvattaja, monikulttuurisuusohjaaja – suomen kielen opettajalla on eri tilanteissa erilaisia rooleja. Viime aikoina olen entistä enemmän alkanut pohtia oman roolini eri puolia. Osaanko tukea opiskelijan oppimista ja oppimisprosessia siinä roolissa, mikä on opiskelijalle kaikkein hyödyllisin? 

Kielioppi on kaunista

Aloitin oman S2-opiskelu-urani vuonna 1995 Helsingin yliopistossa S2-seminaarissa, jossa suomen kielen rakenteita tarkasteltiin minulle huikaisevan erilaisesta näkökulmasta. Verbityypit ja nominityypit tuntuivat avaavan suomen kielestä – ja samalla lingvistiikasta ylipäätään – kokonaan uusia puolia. Olin erityisen kiinnostunut siitä, miltä suomen kielen erityispiirteet näyttivät ulkomaalaisen näkökulmasta. Objektin sijavaihtelu, lauseenvastikkeet ja partisiipit kiehtoivat. Minua kiinnosti, miten eri kieliryhmästä tuleva oppija hahmottaa suomen kieltä, millaisia haasteita suomen kielen ääntämyksessä ja taivutuksessa on opiskelijan näkökulmasta, ja miten suomen kielen opiskelu eroaa muiden kielten opiskelusta. Kielen loogisuus, säännöt, rakenteet ja erilaiset sanalistat olivat niin innostavia, että ensimmäiset omat S2-opiskelijaraukkani joutuivat käsissäni melkoiseen kielioppimyllytykseen. Olen myöhemmin tavannut yhden ensimmäisistä opiskelijoistani, jolle suomen opetuksestani oli onneksi jäänyt mieleen vain positiivisia asioita. Olin kuulemma ollut ystävällinen, avulias ja epäilemättä asiastani äärimmäisen innostunut. Asenteella voi siis paikata pedagogisia kömmähdyksiä.

Piekkarin ja teatteri-ilmaisun opettaja Päivi Rahmelin ohjauksessa vuorovaikutus- ja tunnekortteja kielenopetuksen tueksi. Näissä kuvissa Jounin ja Päivin lisäksi mukana ovat myös S2-opettaja Eveliina Korpela, lehtori Anita Ahlstrand ja sosionomiopiskelija Marja Kivilahti.

Käytännöllinen kielitaito kunniaan

Hyvin nopeasti aloin oivaltaa käytännöllisen kielen opetuksen merkityksen: ammattikorkeakoulussa opettamillani työelämän suomen kursseilla oli tärkeää, että opiskelijat saisivat kielitaidon, jolla he pärjäisivät työelämän viestintätilanteissa (ks. myös Vaarala ym. 2016). Korostin suullisen kielitaidon tärkeyttä ja taitoa käyttää niin suullista kuin kirjallistakin kieltä aidoissa vuorovaikutustilanteissa. Tämä funktionaalinen painotukseni oli välillä niin voimakas, että osa opiskelijoistani alkoi toivoa tunteja, joilla avaisin enemmän kielioppisääntöjä. Silti koetin myös kielioppitunneilla pitää mielessäni, miten muotojen oppiminen palvelisi parhaiten merkitysten ilmaisua. En lähestynyt muotoja ns. perinteisessä opiskelujärjestyksessä, vaan poimin tarkasteluun kielenoppijalle tärkeitä ja käyttökelpoisia muotoja – riippumatta siitä, kuinka monimutkaisia ne olivat rakenteellisesti. Esimerkiksi asiakaskirjauksissa toistuvat partisiippirakenteet tai lauseenvastikkeet olivat sosiaalialan opiskelijoille tärkeitä, minkä vuoksi opiskelimme niitä tilanteisiin ja käyttökonteksteihin nivottuina. (Kaatunut aamulla vessassa, löydetty tajuttomana, kertoo ottaneensa alkoholia…)
Käytännöllinen lähestymistapa kielenopetukseen tuli esiin myös vapaaehtoisille kielioppaille suunnatussa Toisto-metodissa, johon sain kehitellä muutamia kielenoppimistuokioita. Maria Ahlholmin kehittämässä metodissa ei aloiteta kieliopin opiskelulla, vaan kielenoppijalle tärkeillä fraaseilla, joita treenataan suoraan käytännössä, simuloiduissa tilanteissa. Vähitellen hyödylliset kielenpätkät alkavat kutoutua oppijan mielessä kieliverkoksi, jonka päälle voi sitten rakentaa akateemisesti haastavampaa kieliopin opiskelua.

Kepeli-hanke ja kolmas tila

Viime vuonna aloitin työt Kepeli-hankkeessa. Hankkeessa kehitetään kehollisia ja pelillisiä menetelmiä kotoutumisen ja kielenoppimisen tueksi sellaisille maahanmuuttajille, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa ja joiden kotoutuminen on hidastunut tai vaikeutunut syystä tai toisesta. Eri tavoin haavoittuvassa asemassa olevien maahanmuuttajien kohtaaminen on avannut silmäni näkemään S2-opettajan ainutlaatuisen aseman: lähes kaikki tänne muuttaneet haluavat oppia suomen kieltä, joten oppijat eivät yleensä kyseenalaista opettajan asemaa. Parhaimmillaan kielenopetuksessa päästään kulttuurien välitilaan eli ns. kolmanteen tilaan, jossa kielenoppijat voivat turvallisessa ilmapiirissä kyseenalaistaa oman kulttuurinsa käytänteitä ja suomalaisen kulttuurin piirteitä, pohtia erilaisten tapojen ja perinteiden mielekkyyttä ja toimivuutta, hakea uusia näkökulmia sekä määritellä itseään ja identiteettiään uudelleen. (Kolmannen tilan käsitteestä ks. lisää Bhabha 1994.)
Opettajalle tämä kolmas tila on loistava mahdollisuus päästä käsiksi myös sellaisiin kulttuuripiirteisiin ja
-eroihin, joiden käsittely voisi muissa tilanteissa johtaa vakaviin tai sovittamattomiin etnisiin konflikteihin. Esimerkiksi eräällä suomen kielen tunnilla puhuimme perhesuhteista ja unelmista. Kävi ilmi, että nigerialaistaustaisen opiskelijan unelmana oli kolme tyttöystävää. Jos suhteessa tulisi eteen hankaluuksia, hän voisi (kätevästi) vaihtaa seuraavaan. Ryhmän venäläistaustaiset naiset loukkaantuivat tällaisesta unelmasta ja naiskäsityksestä niin, että minulla oli täysi työ saada ryhmä rauhoittumaan. Rauhoittamisen välineenä toimi se, että siirsin parhaani mukaan opiskelijoiden huomion kieleen ja kielen piirteisiin. Tunnilla alettiin puhua samaa tarkoittavien verbien merkityseroista (joutua naimisiin, päästä naimisiin, mennä naimisiin), perhesanoihin liittyvistä mielleyhtymistä (äitipuoli, ex-vaimo, tyttöystävä, aviopuoliso, äiti) ja perhekäsityksestä ylipäätään (suku, sukulaiset, sukujuhlat, perhejuhlat). Vaikeasta konfliktitilanteesta päästiin eteenpäin niin, että opiskelijat säilyttivät kasvonsa ja saivat kokemukseni mukaan uudenlaisia näkökulmia siihen, millainen on unelmien perhe tai parisuhde.

S2-opettaja sosiokulttuurisena innostajana: tässä harjoitellaan kehonosia toiminnallisesti. Samalla luodaan ryhmähenkeä ja saadaan opiskelijat nauramaan ja tutustumaan toisiinsa. Kuva: Anne Vatén

Kielenopettaja sosiokulttuurisena innostajana

Koen helpottavana sen, että kielenopettajana en ole viranomainen, jonka täytyisi ratkoa haasteita, en poliisi, joka kertoo, mikä on Suomessa laillista tai laitonta, enkä auktoriteetti, joka määrittelee, mikä on kulttuurissamme oikein tai väärin. Sen sijaan voin toimia sosiokulttuurisena innostajana kolmannessa tilassa. Voin asettua jäyhien kulttuuristen kategorioiden ulkopuolelle ja hakea uutta näkökulmaa ja vaihtoehtoisia tapoja kuvata maailmaa. (Sosiokulttuurisesta innostamisesta ks. lisää Kurki 2008.)
Kepeli-hankkeessa tehty moniammatillinen yhteistyö on auttanut minua huomaamaan, mitä kaikkia asioita voinkaan käsitellä kielenopetuksen yhteydessä. Maahanmuuttajanaisten keskusteluryhmässä toiminnallisten harjoitteiden avulla on purettu naisen rooliin liittyviä käsityksiä tarkastelemalla ryhmäläisten mielikuvia naisille ja miehille kuuluvista töistä (ks. Kepeli-harjoite Innostu ammateista). Toisessa naisten ryhmässä taas on käsitelty naiseuteen liittyviä hyviä ja huonoja puolia kartoittamalla toiminnallisen harjoitteen avulla sitä, millaisia positiivisia ja negatiivisia kokemuksia naisilla on. Samalla naisille on voitu antaa työkaluja, joiden avulla he voivat ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa omassa ja läheistensä elämässä. (Ks. Kepeli-harjoite Naisvoimaa kokemuksista.) Huomaan saavani tuttuihin asioihin syvyyttä, kun räätälöin Kepeli-harjoitteita oman ryhmäni näköisiksi. Samalla asiantuntevat draamakasvattajat ovat laajentaneet tajuntaani siitä, mihin kaikkeen voin S2-opettajana vaikuttaa. Sanojen semanttisten kenttien pohtiminen onkin mitä parhainta monikulttuurisuuskasvatusta – vähänpä ymmärsin S2-opettajan roolin monimuotoisuudesta vielä vuonna 1995.

Teksti: Eveliina Korpela, Metropolia Ammattikorkeakoulun suomen kielen ja viestinnän lehtori, Kepeli-aktiivi

Lähteet:

Bhabha, Homi K. 2004. The Location of Culture. London: Routledge.

Ekholm, Elina & Salmenkangas, Mai 2008. Puhumalla paras. Ratkaisuja arjen etnisiin konflikteihin. Helsinki: Sisäasiainministeriö. Saatavana verkossa https://uudenmaanpiiri-mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/d0bd897f73634d8fb1488a69d0fb24ed/1504766411/application/pdf/130189/puhumalla%20paras.pdf

Kurki, Leena 2008. Sosiokulttuurinen innostaminen: Muutoksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.

Vaarala, Heidi & Reiman, Nina & Jalkanen, Juha & Nissilä, Leena 2016. Tilanne päällä! Näkökulmia S2-opetukseen. Oppaat ja käsikirjat 1. Helsinki: Opetushallitus.

Kepeli-hankkeen materiaali: http://kepeli.metropolia.fi/

Toisto-metodista enemmän: http://suomenkielisanootervetuloa.fi/metodi/