Meriltä palannut Pietari ikävöi

Pietari on 70-vuotias eläkkeelle jäänyt merimies. Hän asuu Turun Kupittaalla rintamamiestalossaan rehottavan, mutta kauniin puutarhan keskellä. Vaimon ja laivakissan mentyä pois, Pietari on jäänyt yksin ikävöimään lapsiaan ja lapsenlapsiaan, mutta he elävät Lontoossa. Vaikka Pietari saa iloa lukuvaaritoiminnasta ja kokkaamisesta, hän elättelee toivetta houkutella juuri eronnut tytär lapsineen palaamaan Lontoosta kotikonnuille. Mutta entäs Brexit? Millainen paperisota olisi edessä? Miten lastenhoito järjestyy? Sopeutuisivatko he enää Suomeen?

Merimies Pietari on kuvitteellinen hahmo, joka luotiin tyhjästä Turun Kepeli-koulutuksessa. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Turun AMK:n Papyrus-hankkeen kanssa. Työpajassa esiteltiin kohtauttavan kielikerhon mallia ja erityisesti prosessidraaman^[1] (draamatarina) työtapaa. Sen avulla voidaan käsitellä hauskasti ja hieman etäältä osallistujia kiinnostavia teemoja. Aihe nousi osallistujien kiinnostuksesta teemaan “Ylisukupolvisuus, sukupolvien vuorovaikutuksen edistäminen ja läheisyyden merkitys” Papuäänestys teemakuvista -työtavan avulla.

Koulutuksen osallistujat ideoivat, että tämän tarinan avulla voitaisiin pohtia esimerkiksi koti-ikävää, sukupolvien välistä vuorovaikutusta, maahanmuuttoa, byrokratiaa tai lastenhoitoa. Tarinan avulla voidaan käsitellä myös kulttuurien kohtaamisen kysymyksiä. Pietari on myös hyvin “globaali” hahmo – hänhän on seilannut kaikki maailman meret. Hänen kotinsakin pursuaa muistoja, vaikutteita ja esineitä pallomme kaikilta kolkilta. Maahanmuuttajat voivatkin liittää tarinaan asioita omista kulttuureistaan. Tarinan voi vaikkapa viedä muistoihin siitä, kuinka Pietari vieraili kodeissa eri maissa.

Prosessidraama on hyvin osallistava työtapa. Siihen voidaan osallistua vuoroin suur- ja pienryhmissä – piirtämällä, kirjoittamalla, näyttelemällä sanattomasti tai dialogina tai vain katsoen ja kuunnellen. Siihen voidaan yhdistää vaikkapa videoiden tekemistä tai askartelua. Varsinkin kohtauttavissa ryhmissä siihen voi osallistua myös hyvin vähäisellä kielitaidolla, koska siinä käytetään monia selittämisen ja ilmaisun keinoja. Draamatarina tuo oppimiseen mukaan mielikuvituksen ja tunteet. Se on vahvasti kehollista. Draamatyöskentelyssä sanasto ja rakenteet tulevat käyttöön elävissä tilanteissa. Osallistujat alkavat ilmaista itseään kuin huomaamatta, kun kohtauksia tehdään aina yhdessä.

Kepeli-hankkeessa olemme kehittäneet draamatyöskentelyssä kokemattomallekin ohjaajalle sopivaa työtapaa, jossa tarinan kehittelyssä edetään oppitunti kerrallaan pieninä paloina. Sellaisena se muistuttaa television saippuasarjoja, jotka ovat miltei koko maailmalle töllöstä tuttuja. Tarina on hyvä aina jättää jännittävään käännekohtaan: mitä tapahtuukaan ensi viikolla? Draamatarinan voi luoda tyhjästä yhdessä ryhmän kanssa tai voit käyttää myös monia valmiita draamatarinoita. Kepeli-hankkeessa on kehitteillä lukuisia uusia tarinoita – seuraa kehittyviä sivuja!

^[1] Bowell, Pamela ja Heap, Brian S. (toim. Raija Airaksinen)(2005): Prosessidraama: polkuja opettamiseen ja oppimiseen. Draamatyö, Helsinki.

Jouni Piekkari, Kepeli-aktiivi