Ryhmä on tärkeä

Kepeli-hankkeessa kerätyt ja kehitetyt keholliset ja pelilliset harjoitteet tukevat monella tapaa ryhmässä toimimista ja yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamista. Tässä blogitekstissä Anita Ahlstrand ja Päivi Rahmel pureutuvat tarkemmin siihen, miten ohjaaja ja ryhmä voivat tukea osallistujan motivaatiota uuden oppimiseen.

Jotta ihminen voi hyvin, tarvitaan toimintaa ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa. Tunne yhteenkuulumisesta syntyy, kun ihminen tuntee itsensä tärkeäksi osaksi ryhmää tai yhteisöä. Jokaiselle meistä on tärkeää saada tulla huomioiduksi omana ainutlaatuisena itsenään, ja kokemus siitä on tärkeässä roolissa tasapainoisen identiteetin muodostumisen kannalta. Yhteenkuuluvuuden tunne auttaa ihmistä luomaan kuvaa itsestään toimintakykyisenä ja pystyvänä yksilönä. Ryhmän koheesion ollessa vahva ryhmä pystyy myös hyödyntämään jäsentensä vahvuudet ja yhteisen potentiaalinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Osallistuminen johonkin toimintaan, vaikka yhdessä pelaamiseen, ei kuitenkaan automaattisesti tue yhteenkuuluvuuden tunteen syntymistä. Kepeli-hankkeessa toiminnan perustana on ihmisen oikeus osallistua omista tarpeistaan käsin. Jotta ohjaaja voi tukea ryhmän toimintaa ja jatkuvaa ryhmäytymistä, on tärkeää ymmärtää, että uusi ryhmä hakee muotoaan jonkin aikaa ja suhteet ryhmässä elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Ohjaaja voi myös tukea suhteiden syntymistä ja muuntumista ryhmän työskentelyn edetessä. Ryhmän toiminta luo vähitellen erilaisia rooleja ja sääntöjä. Ryhmä myös muokkaa jäsentensä käyttäytymistä ja toimii eräänlaisena oman toiminnan ja vuorovaikutuksen peilinä mahdollistaen jäsentensä kehittymistä.

Ryhmäprosessista huolehtiva ohjaaja on tietoinen näistä muutoksista ja auttaa ryhmäläisiäkin tunnistamaan toimintansa sääntöjä, omia roolejaan ja niiden muutoksia ryhmässä.

Ohjaajaa tarvitaan ryhmän tukena monellakin tapaa, erityisesti turvallisuuden tunteen luomisessa ja tavoitteellisen toiminnan luotsaamisessa. Myös toiminnan arvioinnissa tai ristiriitatilanteiden selvittämisessä ohjaajan on hyvä olla aktiivisesti mukana. Ristiriitoja ei tarvitse pelätä. Ne vievät ryhmän toimintaa eteenpäin, jos ne osataan kohdata. Usein auttaa pelkkä kuuntelu ja jännitteen toteaminen. Ryhmä ratkoo itse tilanteita, ja kun ristiriidat on tunnistettu, ne saavat olla olemassa ja ihmiset voivat ilmaista niiden herättämiä kokemuksia.

Ryhmän ohjaamisen haasteena on se, että kaikki eivät innostu kaikesta eivätkä välttämättä osallistu toimintaan samalla tavalla. “Onko pakko osallistua” on kysymys, joka esitetään varmasti jokaiselle ohjaajalle. Tässä ei ole kyse siitä, että oma ohjaus olisi epäonnistunut, vaan ryhmäläisten tulisi voida osallistua toimintaan eri tavoin. Jo ryhmän toiminnan seuraaminen sivusta aktivoi ihmisen aivoja. Sivustaseuraaja eläytyy monella tapaa toisten tekemiseen ja aivot ikään kuin virittyvät ja valmistautuvat osallistumiseen. Siten sivusta seuraajakin osallistuu omalla tavallaan toimintaan. Joku ryhmästä voi myös tarvita enemmän aikaa alkuun pääsemiseen ja mukaan tulemiseen. Riittävän ajan antaminen tukee ihmisen motivaatiota ja sitoutumista toimintaan. Kun on mahdollisuus onnistua ryhmässä, kokea yhdessä toimimisen iloa ja vaikuttaa toiminnan kulkuun, vahvistuvat ryhmän ja sen jäsenten motivaatio ja yhteiseen toimintaan sitoutuminen.

Kepeli-harjoitteet perustuvat vuorovaikutteiseen, elämyksiä ja kokemuksia painottavaan toimintaan. Niillä voidaan mainiosti tukea ryhmän muodostumista, kehittymistä ja uuden toimintakulttuurin luomista. Keholliset ja pelilliset harjoitteet auttavat tutustumaan toisiin ja ymmärtämään erilaisuutta sekä luomaan turvallista ilmapiiriä. Harjoitteiden avulla voidaan myös ennakoida jännitteiden syntymistä ja ilmaista omia tunteita sekä opetella tunnistamaan toisten tunnetiloja. Yli 100 erilaista Kepeli-harjoitetta löydät sivulta http://kepeli.metropolia.fi/harjoitteita/

Kirjoittajat: Anita Ahlstrand ja Päivi Rahmel, Kepeli-aktiivit, Metropolia AMK

Lähteet:

Lehtonen, H. 2006. Keinot käyttöön arjen areenoilla. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura.
Honneth, A. 2012. The I in We. Studies in Theory of Recognition. Cambridge: Polity.
Müller, K. 2007. Aivokutinaa. Helsinki: Työterveyslaitos.
Nivala, E. & Ryynänen, S. 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia.
Sajaniemi, N., Suhonen, E. , Nislin, M. & Mäkelä, J.E. 2015. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. Jyväskylä: PK-kustannus.