Arviointiosaaminen kotoutumisen tavoitteeksi

Arviointi ei ole vain työnantajan tai rahoittajan hallinnollinen vaatimus, vaan se liittyy myös itseluottamuksen vahvistumiseen ja demokratiaan. Arviointiosaaminen on suomalaisessa yhteiskunnassa niin tärkeää, että se pitäisi asettaa yhdeksi tavoitteeksi maahanmuuttajien kotoutumisessa, kirjoittaa Mai Salmenkangas.

Moni maahanmuuttajien parissa työskentelevä on kohdannut tilanteen, jossa palautekeskustelussa vastauksena on ”ihan kiva” ja ”vetäjät ovat mukavia”. Ehkä kiitollisuus järjestetystä toiminnasta on niin suuri, että kriittisten kehittämisehdotusten pelätään vaarantavan toiminnan jatkuvuuden. Kyse voi olla myös kulttuurieroista. Kun kehittämisehdotukset koetaan kritiikkinä, ne saattavat tarkoittaa joillekin kasvojen menettämistä. Yhteisöllisissä kulttuureissa on ehkä totuttu muodostamaan mielipide yhdessä, jolloin eriävän mielipiteen esittäminen saattaa tuntua vaikealta.

Vivahteikkaat palautekeskustelut edellyttävät vahvaa turvallisuuden tunnetta ja luottamusta ohjaajaa kohtaan. Ytimessään kyse voi olla myös luottamuksesta koko suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Jos on riittävän monta kertaa kokenut tulleensa väärinymmärretyksi tai ohitetuksi, omien näkemysten jakaminen turvallisessakaan ympäristössä ei välttämättä ole helppoa.

Kepeli-harjoitteita arvioinnin avuksi

Erityisen haasteellista palautetiedon kerääminen ja arviointi on maahanmuuttajaryhmissä, joissa kaikilla ei ole yhteistä kieltä. Tällaiseen tilanteeseen on Kepeli-hankkeessa dokumentoitu yksinkertaisia, fyysistä liikkumista hyödyntäviä harjoitteita kuten Kehollinen kehäarviointi ja Käsimittari. Hieman monimutkaisempi on H-hetken muistaminen keholla. Niissä arviointia toteutetaan toiminnallisella, hauskalla otteella, joka mahdollistaa osallistumisen myös vähäisemmällä kielitaidolla. Lähes nollasta voi lähetä liikkeelle Väitearviointi käännösohjelmilla -harjoitteessa.

Usein oppiminen kyetään nimeämään vasta jonkin ajan kuluttua. Kokemusrasia-harjoitetta on mahdollista soveltaa erityisesti prosessiarviointiin. Pitempään kestävän toiminnan aikana ryhmän jäseniä voidaan pyytää valitsemaan yhteiseen tai omaan rasiaan jokaiselta tapaamiskerralta jokin merkityksellinen, oppimiseen liittyvä asia. Asiat voivat olla piirroksia, kirjoitettuja sanoja tai tavaroita. Prosessin aikana tai lopussa rasia avataan ja opitusta keskustellaan.

Arviointitaidot kuuluvat demokratiaan

Kielen oppiminen aloitetaan tavallisesti konkreettisista, yksinkertaisista asioista. Kestää oman aikansa saavuttaa niin hyvä kielitaito, että pinnallisiin palaute- tai arviointikeskusteluihin tulee syvyyttä. Arviointi voi kuitenkin olla myös kielitaidon oppimisen väline. Tätä otetta sovelletaan esimerkiksi Kepelin Mitä tänään opin? Täydennä virkkeitä! -harjoitteessa, jossa puolikkaiden fraasien opettelemisen kautta kannustetaan arvioimaan omia kokemuksia.

Arviointi läpäisee suomalaisen yhteiskunnan monella tapaa: opiskelijat arvioivat oppimistaan, työnhakijat esittelevät tunnistamaansa osaamista työnantajalle, vanhemmat osallistuvat lastensa arviointikeskusteluihin, harrasteryhmissä asetetaan tavoitteita ja seurataan niiden saavuttamista, työntekijät raportoivat työnsä tuloksista. Ei riitä, että osataan antaa palautetta toiminnan sujuvuudesta tai mielekkyydestä. Tarvitaan myös omaan osaamiseen, kehittämiskohteisiin ja toiminnan vivahteikkaaseen vaikutusten arviointiin liittyvää arviointiosaamista. Nämä tulisikin mieltää yhdeksi välttämättömäksi kotoutumisen sisällöksi.

Kuten Veto-verkoston kanssa yhteistyössä järjestetyssä arviointitilaisuudessa todettiin, kyse on myös demokratiasta ja jokaisen osallisuudesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Kyky sanottaa omia näkemyksiä ja tunnistaa vahvuuksia lisää uskoa siihen, että jokaisen ääni ja osaaminen ovat tärkeitä. Omia näkemyksiään esittämällä voi vaikuttaa ja jokainen voi kehittyä paremmaksi valitsemallaan tiellä.

Kepeli-hankkeen projektipäällikkö
Mai Salmenkangas